| DIY WOOD RACK

4 / 12 / 2016

Hei! Vihjailin tuossa taannoin, että keksin olohuoneen uuden järjestyksen myötä vihdoin takkapuille paremman säilytysratkaisun. Sehän on ollut tähän asti yksi kivi kengässä, sillä puille ei ole ollut meillä muuta tarpeeksi isoa säilytyspaikkaa. Osittaisen puulämmityksen takia halkoja on myös hyvä saada mahtumaan sisälle mahdollisimman paljon, mikä toteutuikin hyvin ison puutelineen kanssa. Mutta. Iso pömpeli teki sisustuksesta aika rikkonaisen, eikä kokonaisuus oikein koskaan täysin miellyttänyt silmää. Ajattelin pitkään, että ongelmaan ei ole mitään järkevää ratkaisua, kunnes olkkarin muutos yhtäkkiä sai näkemään asian uudella tavalla!


listojen-irrotusjiirisirkkelisokkelin-tekoakryylimassan-laitto

Merimies huokaili idealle ensialkuun, mutta vakuuttui toteuttamiskelpoisuudesta, kun esittelin homman eri vaiheet. Sokkeli- ja runkovärkit olikin pian haettu ja jiirisirkkeli kannettu keittiöön. Ja ei tämä mikään monimutkainen juttu oikeasti ollutkaan. Homma alkoi kattolistojen irrotuksella, sillä halusin puutelineen tulevan kattoon asti. Tämän jälkeen merimies nikkaroi kattoon sekä lattianrajaan neliön muotoiset sokkelit. Seiniä tarvittiin vain yksi, sillä puuteline tuli suoraan muuriin kiinni. Halusin seinästä mahdollisimman vähän erottuvan eli uusi seinärunko vuorattiin 35 millisellä vanerilla. Sahautin ne oikeaan mittaan paikallisessa puuveistämössä (yllättävän edullista muuten!). Myös ylös kattoon ja alas lattiaan sahautettiin 90 millisestä vanerista neliöt. Tämän jälkeen tarvittiin enää vähän jalka- ja kattolistojen muokkausta sekä rakojen paklausta, ja puuteline oli valmis!


halkoteline

Vanha petroolinvärinen seinä kärsi listojen irrotuksesta sen verran, että päätin maalata sen kokonaan uusiksi. Uusi sävy on tuollainen ruskeanharmaa ja tarkoituksella tumma, jotta telkkari sulautuu siihen hyvin. Koko seinästä tulee parempia kuvia kunhan saan hankittua uuden TV-tason :). Mutta eiköhän näistäkin näe jo lopputuloksen? Itse tykkään, että homma onnistui tosi hyvin ja puuteline on nyt paitsi käytännöllinen, niin myös muuhun sisustukseen paremmin sopiva. Taisi tuo mieskin vähän yllättyä, että miten hyvä siitä tuli! ;) Mitäs tykkäätte?


kiintea-halkoteline puuteline-olohuoneessa

Hi! Here is our new wood storage that we made couple of weeks ago! It was done in two days and I´m very happy with the result! What do you think?


| WEEKLY PLANNER GIVEAWAY!

2 / 12 / 2016

Hei! Joko teillä on kalenterit hankittu ensi vuodelle? Itse pärjään melko pitkälle pelkän puhelimen kalenterin varassa, mutta nyt tammikuussa kun palaan taas töihin, täytyy asioita saada jo vähän paperillekin. Työviikon kulkua on jotenkin helpompi seurata, kun koko viikon tapahtumat näkee kerralla eivätkä privaattimenemiset ja -muistamiset ole sotkemassa näkymää. Tarvetta paperikalenterille on siis edelleen, entäs muilla?


Kalenteri saatu

weekly-planner-2017

Pieni helsinkiläinen designyritys Sasha Kretova halusi lähettää minulle ensivuodelle Weekly Plannerin eikä se ollutkaan mikä tahansa kalenteri. Se on nimittäin käsin sidottu sekä valmistettu kierrätyspaperista! Kalenteria löytyy kahdessa eri koossa (A6 ja A5) sekä kahdella erilaisella graafisella kuosilla. Rakastan tätä rouheaa lookkia! Sisus on puolestaan kivan yksinkertainen ja tilaa menojen kirjoitteluun on riittävästi.

Sashan kalentereita ja muuta paperitavaraa voi hankkia itselleen nyt tulevana viikonloppuna 2-4.12. Ornamon Design-joulumyyjäisistä Kaapelitehtaalla ellei sitten onnetar satu suosimaan seuraavassa arvonnassa:

A R V O N T A / Ollaksesi mukana Sasha Kretovan vuoden 2017 kalenterin arvonnassa toimi seuraavasti tiistaihin 6.12.2016 mennessä: 1 arpa – kerro tämän postauksen kommenttikenttään minkä kokoisen ja kummalla kuosilla haluat Weekly Plannerin. 2 arpaa – kerro tämän postauksen kommenttikenttään minkä kokoisen ja kummalla kuosilla haluat Weekly Plannerin + tilaa Sasha Kretovan uutiskirje täältä (löytyy sivun oikeasta alareunasta). Uutiskirjeen tilaajat saavat samalla koko valikoimasta -10 % alennuksen!


weekly-planner-isasha-kretova-weekly-planner-2017

Gotta love my new Weekly Planner* for 2017 by Sasha Kretova!

*gifted