| MUDCAKE

1 / 10 / 2016

Hei ja mukavaa lauantaita! Viikonloppuisin jää monesti ihanaa luppoaikaa eli silloin mun mieleen hiipii yleensä leipominen. Lapsille ei tarvitse vihjaista puolta sanaakaan, kun he ovat jo asemissa. Erityisesti Aina haluaa osallistua eli sekoittaa ja lisäillä aineita. Paavon rooli on puolestaan lukea ohjetta.

Viime lauantaina tehtiin yhteisvoimin mutakakkua, johon mulla on aivan lapsellisen iisi, munaton ohje. Tämä käy siis helposti vaikka vegaanille, kun vaihtaa rasvan esim. kookosöljyyn ja maidon vaikka kauramaitoon. Kakun valmistuksessa ainoa skarppaamista vaativa kohta on paistoaika eli kakku ei saisi olla uunissa liian pitkään. Sen täytyy ehdottomasti jäädä hieman kosteaksi! Lisukkeista parhaat ovat kermavaahto ja tuoreet mansikat, mutta ilman jälkimmäistäkin pärjää. Tämä on meidän ehdoton suosikki jo ihan siitäkin syystä, että aineet löytyvät valmiina kaapista lähes pomminvarmuudella ;).


mutakakku mutakakku-ohjemudcake

This mudcake has saved us so many times, when that sudden urge for something sweet appears. It´s so easy that even a child can make it and the ingredients are usually available at any times. Just very basic stuff. All you need is:

2,5 dl sugar
50 g butter
1 tbs milk
2,5 dl flour
1 ts baking powder
1 ts vanilla sugar
4 tbs cacao powder
1,5 dl milk

Here´s how to:
Mix sugar with warm butter and milk. Then mix the dry ingredients and add to the mix with the rest of the milk. Whisk full speed for 3 minutes. Bake in 150 C for 30 minutes.


| BRITA

13 / 7 / 2016

Ei kesää ilman Britakakkua! Ensimmäinen on tehtävä kotimaisista mansikoista ja toinen itse kerätyistä mustikoista ja vadelmista. Ohjeessa kai sanotaan, etä Brita täytyy syödä heti kokoamisen jälkeen, jotta marenki on vielä rapeaa. Itse oon toista mieltä, sillä vuorokauden jääkaapissa tekeytynyt kakku on aivan taivaallista!


mansikkabrita

Kakun valmistus alkaa pohjasta eli ensin vaahdotetaan voi ja sokeri. Lisää tämän jälkeen keltuaiset (säästä valkuaiset marenkiin!) sekä yhdistetyt kuivat aineet vuorotellen maidon kanssa. Levitä taikina pellille vähän peltiä pienemmälle alalle ja esipaista 180 asteessa 10 min. Marenki valmistuu vatkaamalla valkuaiset kovaksi vaahdoksi – sokeri lisätään pienissä erissä, jotta vaahdosta tulee tarpeeksi kuohkeaa. Levitä marenki esipaistetun pohjan päälle ja lisää pinnalle mantelilastut. Uunita kakkua vielä 15 minuuttia ja anna tämän jälkeen jäähtyä.

Puolita jäähtynyt pohja ja levitä toisen puolikkaan päälle puolet täytteistä eli kermavaahtoa ja tuoreita marjoja. Omaan kakkuuni käytin 500 g mansikoita ja 3 dl kermaa. Nosta toinen puolikas täytetyn päälle ja levitä sen päälle loppu kerma ja marjat.

Lopuksi vielä tieto Dermoshop-arvonnan onnekkaasta voittajasta eli kivan Living-paketin saa itselleen nimimerkki kooka, onnea! Kiitos kaikille osallistujille!


britakakku