| JUST EASTER

26 / 3 / 2016

Hei! Otetaas vähän näpsyjä Pääsiäiseltä. Trullit liikkuivat Pohjanmaalla tänään ja meidänkin lasten karkkisaalis oli melkoinen. Muutenkin on ollut paljon ohjelmaa – synttäreitä, kyyhkyspäivälliset ja tänään kokon polttoa. Itse oon saanut himmata reilusti, sillä olo on muuttunut ihan viikossa. Alan todellakin olla valmis synnyttämään! Mukavaa Pääsiäisen jatkoa kaikille!


trullit suklaamuna easter grass paasiaisvitsoja paasiaiskortteja askarteluahelmililjoja

Some snapshots from Easter so far :)


| EASTER AT MY TABLE

25 / 3 / 2016

Hei! Uuden ruokapöydän saapumisesta lähtien on koko ajan ollut mielessä kokeilla minkälaisen vähän ”paremman” kattauksen siihen saisi aikaiseksi. Pääsiäinen tulee sen suhteen sopivasti, vaikka tällä hetkellä ruokailusuunnitelmat ovat jossain muualla kuin meillä kotona. Mutta voihan sitä kokeilla ihan huvikseenkin millaiselta kattaus näyttäisi, jos odottaisimme pääsiäiseksi muitakin vieraita kuin vain ehkäpä vauvaa :).

Vaihto pyöreään pöytään teki nykyisen liinavalikoiman tarpeettomaksi, koska osa niistä oli vielä kavennettu edellistä pöytää varten. Yksi potentiaalinen liina kuitenkin löytyi, taikka oikeastaan se on aluslakanaksi tarkoitettu pellavalakana. Lautasliinat ovat Kankureiden (saatu), tosin värjättynä vähän tummemman vihreiksi, mitä alkuperäinen väri oli. Muuten kattauksesta tuli tuommoinen aika kevyt ja yksivärinen, pääosissa Iittalan Kastehelmeä.


on easter daypaasiaisen kattauspaasiaiskattaus

Kynttilänjalka saatu

Juhlavampi kattaus vaatii mun mielestä aina kukkia ja kynttilöitä jossain muodossa. Kynttilää ei tarvinnut tällä kertaa miettiä, koska sain onnekkaasti näytekappaleen uudesta Anderssen & Vollin  Ildhane-kynttilänjalasta. Ildhane tarkoittaa tulikukkoa ja sen muotoilussa yhdistyy sekä historiallisia että modernimpia viitteitä. Ei voisi paremmin sopia yhteen munien ja vihreän ruohon kanssa! Suomessa Ildhanea myy Finnish Design Shop.

Kuvien ottamisen lomassa päätin kiinnittää seinälle vielä yhden uuden jutun – kirppikseltä löytyneen vähän erikoisen peilin. Jostain syystä tykästyin siihen eli olkoot toistaiseksi tuossa tuomassa vähän blingiä keittiöön :) Nyt ihanaa ja rauhaisaa Pääsiäistä kaikille!

ildhanepeili seinallapaasiaispaivallinen paasiaiskattaus_2

Hi! I wanted to try how the new table would look like with some fancier stuff for easter. As the baby can arrive at any day now, our plan is not to host any dinner parties for anyone this easter. But one can always try how it could be, especially with such a nice candle stick from design studio Anderssen & Voll. It´s made of cast iron and called ”Ildhane” (=firebird) in Norway. I think the design is playfull, yet classic and fits among easter eggs and grass better than nothing! Ildhane is sold in Finnish Design Shop.